Käytämme evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi - Lue lisää

Ensiaskelia Harrastukseen: Tamiyan Rakennussarjat


Tamiyan rakennussarjat Technic Legoista seuraava askel.

Tamiyan rakennussarjat ovat tuttuja monelle jo 80-90 luvuilta, jolloin radio-ohjattavat autot olivat sitä kuuminta uutta ja elettiin lajin ensimmäistä kulta-aikaa. Tamiyan menestyksen salaisuus tuolloin oli ennen kaikkea laatu, innovatiivinen kehitystyö ja autosarjojen kunnolliset ohjeet mahdollistivat harrastuksen aloittamisen kaikille. Toisin kuin muut valmistajat on Tamiya pitänyt hengissä nämä legendaariset automallit Grasshopperista, ikimuistosen Monster Kuplan kautta aina Avante kilpamalleihin. Näistä legendaarisista autosarjoista on julkaistu 2000-luvun aikana päivitettyjä versioita joissa osassa on voimansiirron osia päivitetty tai tehty muita päivityksiä alkuperäisiin. Retrohenkisyydestään huolimatta Tamiyan sarjat ovat täysiverisiä rc-autoja.


Vaikka Tamiyalta löytyykin vanhempia retrosarjoja niin valikoimiin kuuluu myös kattavasti virallisia "lisenssikorisia" maasto- ja rata-autoja. Rata- ja ralliautoja löytyy 80-90-luvun DTM korillisista aina uusimpaan Toyotan Gazoo Racing Yarikseen. Maastoautopuolelta löytyy tarkasti alkuperäisiä jäljittelevät Ford Bronco ja Toyotan BJ maasturit. Valikoima on laaja ja kaikkien sarjojen kohdalla ohjeisto sekä kasattavuus on samaa luotettavaa Tamiyatasoa.


Tamiyan sarjat ovat erittäin hieno kokemus koota alusta alkaen itse. Autojen ohjeet ovat hyvät ja kasaamisen vaikeustaso ei tunnetuista Technic Legoista paljoa eroa. Suurin ero luonnollisesti on se, että kyseessä on radio-ohjattava auto toiminnallisen mallin sijaan ja Tamiyan sarjaa kasatessa tarvitaan työkaluja. Tamiyan sarjoihin on myös luonnollisesti saatavissa varaosia eli mikäli käytössä sattuu ja tapahtuu niin sarjat saa korjattua.



Selkeät ja havainnollistavat ohjeet helpottavat kasaamista.

Voimme lämpimästi suositella Tamiyan sarjoja ensimmäiseksi tutustumisaskeleeksi rakennussarjojen pariin tai esimerkiksi lahjaksi lapselle (tai vähän vanhemmalle nuoruusmuistoja verestävälle) jota tekniikka ja rakentelu kiinnostaa. Tamiyan sarjojen kohdalla on tärkeä muistaa, että ne myydään rakennussarjoina joiden lisäksi tarvitaan radio- ja ohjauslaitteisto, akku ja laturi sekä korimaaleja. Mikäli sarjojen kanssa on epäilyksiä niin meidän asiakaspalveluun kannattaa olla rohkeasti yhteydessä niin neuvomme teitä tarvittaessa.


Tamiyan rakennussarjoihin sopivat lisätarvikkeet:

Radiolaitteet

Ohjausservo

Lipoakku

Laturi

Työkalusarja

Tietoa meistä

RC tietoutta

Tilaa EuroRC:n viikottainen uutiskirje

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Tilaaminen

Verkkosivuiltamme tuotteen tiedot avaamalla löydät kyseisen tuotteen saatavuuden. Mikäli tuote löytyy varastostamme ja tilaat sen ennen kello 15.00, lähetämme tuotteen vielä saman päivän aikana. Paketti saapuu postitse luultavasti jo tilausta seuraavana päivänä, riippuen toki tilauksen määränpäästä. Kaikki tuotteet sisältävät Suomen arvonlisäveron (24 %). Pidätämme oikeuden muuttaa hintojamme.

Ennakkotilaaminen

Jos tuotetta ei löydy verkkosivujen mukaan varastosta ja voit silti tilata sen. Tällöin tuote on ennakkotilattava tuote. Sivulla lukee tieto siitä mikä on arvioitu aika, jossa tuote saadaan toimitettua. Jos mainitussa tuotteessa on valittavana värivariaatioita, voit alustavasti esittää väritoiveen, mutta ikävä kyllä emme voi taata saapuvan tuotteen värivaihtoehtoa varmasti. Tämä riippuu pitkälti toimittajasta, mutta teemme parhaamme saadaksemme toiveenne toteutetuksi. Tämän takia ennakkotilaustapauksissa olemme yhteydessä asiakkaaseen, kun tiedämme toimituksen aikataulun. Näin pyrimme tekemään tilauksesta asiakkaan kannalta sujuvaa ja huoletonta.

Kuljetus

Kuljetusvaihtoehtoina kaupassamme ovat Postin paketit ja kirjeet. Tarkemmat tiedot kuljetuksista avautuvat käyttöösi CheckOut prosessin yhteydessä.

Postin toimitusajat tällä hetkellä ovat keskimäärin kirjeillä 2-5 arkipäivää ja paketeilla 1-3 arkipäivää.

Varastoltamme on myös mahdollista noutaa tuotteet. Tilauksen noutamiselle on oma vaihtoehtonsa toimitustapavaihtoehdoissa. Ohjeet noutoon löydät täältä.

Maksutavat

Hyväksymme tilattujen tuotteiden maksamisen luottokortilla, verkkopankkimaksuna, Paypalin kautta, ennakkomaksuna (tilisiirto) tai postiennakolla. Tuotteet on mahdollista maksaa myös osamaksulla (valittavana Collector Commercen, Jouston osamaksupalvelut).

Lue osamaksuohjeistus täältä.

Tilauksen peruuttaminen

Tuotepalautuksissa toimimme yleisten säädösten mukaisesti siten, että tuotteilla on normaali 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus edellyttäen, että tuote on ehjä ja käyttämätön. Aika lasketaan toimituksen luovuttamispäivästä. Pyrimme kuitenkin toimimaan reilusti asiakasta kohtaan ja halutessasi palauttaa tuotteen, olethan ensin yhteydessä meihin ([email protected]). Näin voimme taata, että käsittelemme tapahtuman teitä parhaiten palvelevalla tavalla, henkilökohtaisesti teidän kanssanne.

Hyväksymme uusien avaamattomien tuotteiden palautuksen aina 50 päivään asti. 14 päivän jälkeen vaihtotuotteet hyvitetään vain lahjakortilla kauppaamme.

Halutessasi vaihtaa tuotteen toiseen kauppamme tuotteeseen tämä edellyttää vaihdettavan tuotteen olevan käyttämätön ja avaamattomassa paketissa. Toisin sanoen palautettavan tuotteen tulee olla uudenveroisessa myyntikunnossa. Tarkastamme tuotteen jälleenmyyntikunnon sen saavuttua meille. Tarkistuksen jälkeen teemme tuotteen ostohintaa (tai erikseen sovittua korvausta) vastaavan lahjakortin kauppaamme, jonka voit käyttää uutta tuotetta tilatessasi. Tuotevaihtotapauksissa asiakas kustantaa itse toimituskulun varastollemme.
Kaikissa tuotevaihto tapauksissa on tärkeää, että olette aina ensin yhteydessä asiakaspalveluumme [email protected] niin opastamme ja vastaamme kysymyksiinne tarpeentullen.
Ilman ennakkotietoa olevissa palautustapauksissa emme ota vastuuta tuotteen häviämisestä tai häiriötilanteista.

Halutessasi purkaa kaupan tulee tuotteen olla täysin käyttämätön ja täydellisessä myyntikunnossa. Palauttamistilanteen ehtojen ei ole tarkoitus olla asiakkaan kannalta hankaloittavia, vaan pikemminkin niillä varmistetaan, että palautuvan tuotteen laatu on kiitettävä, jotta kykenemme takaamaan seuraavalle asiakkaalle kaupassa aivan yhtä täydellisiä tuotteita. Kuten mainittua, olethan ensin meihin yhteydessä ([email protected]) palautustilanteissa, näin voimme taata asioinnin vaivattomuuden teidän kannaltanne.
Huom! Jokaisesta ilman erillistä palautusilmoitusta tehdystä palautuksesta tullaan perimään 20€ käsittelymaksu, joka huomioidaan tuotteen palautusarvossa.

Rikkoutunut tai normaalia ylläpitohuoltoa vaativa tuote ei ole automaattisesti peruste kaupan purkamiseen. Varsinkin radio-ohjattavien sarjojen kohdalla tuotteen huolto ja rikkoutuneiden osien vaihto lähtökohtaisesti kuuluu kuluttajalle. Asiakaspalvelumme auttaa teitä kysymyksissä koskien sarjanne vikaa ja pyrkien saattamaan sarjanne mahdollisimman nopeasti käyttökuntoon. Sarjojen mukana toimitetaan valmistajan toimesta ohjekirja, jonka avulla vioittuneet osat löytyvät samoin huolto-ohjeet.

Noutamatta jätetty Postiennakko ei ole tilauksen peruutus, näistä veloitamme kaikki siitä koituneet kulut, joka on perintäkelpoinen. Näistä voi tulla tilaajalle isotkin kulut, joten jos olet epävarma olehan yhteydessä asiakaspalveluumme niin autamme valitsemaan paremman maksutavan.

Palautuksesta aiheutuvista kuluista vastaa asiakas.

Takuukäytäntö

Takuuasioissa ole aina ensimmäisenä yhteydessä asiakaspalveluumme [email protected]. Liitä viestiin mukaan jos mahdollista valokuvat viallisesta komponentista ja mahdollisimman tarkka seloste viasta ja tilanteesta mikä/mitä edelsi vian ilmenemistä.
Käsittelemme kaikki tapauksesta tapauskohtaisesti ja tavoitteenamme on aina päästä molempia osapuolia tyydyttävään tilanteeseen, jossa tuote on mahdollisimma nopeasti taas käytössä. Tuotevaihtoon johtavissa tapauksissa lähetämme uuden tuotteen vasta, kun rikkoutunut tuote palautuu varastollemme mikäli olemme pyytäneet palauttamaan rikkoutuneen tuotteen.

Käsittelemme KAIKKI takuuasiat vain sähköpostitse, jolloin molemmille osapuolille jää takuukäsittelystä todiste “mustaa valkoiselle”. Ilman sähköpostilla tehtyä ennakkotietoa olevia takuutapauksia varastomme ei ota vastaan.

Elektroniikka:
Myymillämme elektroniikkatuotteilla on normaali vuoden takuu, joka kattaa materiaali- ja valmistusvirheet. Tuotteen käytöstä ja ulkopuolisesti aihetuneet viat eivät kuulu tuotetakuun piiriin. Jokainen takuuasia käsitellään tapauskohtaisesti.

Varaosat ja muut komponentit:
Varaosilla on materiaali- ja valmistusvirheet kattava takuu. Väärästä käytöstä johtuva ja ulkopuolisesten vaikuttajien aiheuttamia tuotteiden rikkoutumista ei katsota kuuluvan takuun piiriin. Jokainen takuuasia käsitellään tapauskohtaisesti.

Rikkoutunut tai normaalia ylläpitohuoltoa vaativa tuote ei ole automaattisesti takuunalainen. Varsinkin radio-ohjattavien sarjojen kohdalla tuotteen huolto ja rikkoutuneiden osien vaihto lähtökohtaisesti kuuluu kuluttajalle. Asiakaspalvelumme auttaa teitä kysymyksissä koskien sarjanne vikaa ja pyrkien saattamaan sarjanne mahdollisimman nopeasti käyttökuntoon. Sarjojen mukana toimitetaan valmistajan toimesta ohjekirja, jonka avulla vioittuneet osat löytyvät samoin huolto-ohjeet. Tuotetakuu kattaa rikkoutuneet komponentit ei auton huoltoa tai siihen liittyvää asennusta.