Ajettaessa RC-autolla kosteissa tai märissä olosuhteissa on hyvä muistaa, että vaikka elektroniikka olisikin kosteussuojattu niin auton muu rakenne ei välttämättä sitä ole. Kosteissa olosuhteissa ajaminen edellyttää kunnolliset esivalmistelut ja huolellisen jälkihoidon mikäli haluaa pitää kalustonsa hyvässä kunnossa. Käymme tässä artikkelissa läpi muutamia perusasioita elektroniikan suojaamisesta sekä ajon jälkeisistä toimista.

RC-autojen elektroniikkapuolella on yleistynyt kosteussuojaus ja vesisuojaus valmistajien uudemmissa tuotteissa. On kumminkin aina hyvä muistaa, että sähkö ja vesi eivät sovi yhteen. Vesi johtaa sähköä ja edesauttaa mm. hapettumista kontaktipinnoilla. Siksi on suositeltavaa myös kosteusuojattujen komponenttien kanssa käyttää hetki aikaa varmistaakseen ettei laitteita tietentahtoen riko uittamalla niitä vedessä. Esimerkiksi waterproof nopeudensäädinkin rikkoutuu jos vastaanotimen tai servon päässä BEC-virranantopiiri pääsee oikosulkuun toistuvasti veden takia. Kosteissa olosuhteissa ajettaessa on hyvä muistaa, että kaikki komponentit tulee olla suojattu kunnolla mikäli haluaa pelata varman päälle.

Elektroniikkakomponenttien suojauksessa voi esimerkiksi käyttää seuraavia keinoja.

Ilmapallo: Perinteinen ja helppo tapa suojata nopeudensäätimet ja vastaanottimet. Yksinkertaisuudessaan haluttu objekti pujotetaan ilmapalloon siten että vain johdot tulevat ulos ilmapallon suulta. Ilmapallon suu suljetaan sähköteipillä tai nippusiteellä.

Kumimaalit: Uusien kumimaalien saavuttua markkinoille ne löysivät tiensä nopeasti elektroniikkakomponenttien suojaukseen. Kumimaaleilla voi helposti suojata vastaanottimen, nopeudensäätimen ja ohjausservon. Kumimaalin idea on siinä, että sen voi repiä pois myöhemmin komponentin pintaa vaurioittamatta. Suojaamalla elektroniikan kumimaalilla on hyvä muistaa tulpata ne paikat ja kolot jonne ei halua maalia joutuvan esimerkiksi vastaanottimen ja nopeudensäätimen ohjelmointinappien reiät.
Käytännössä suojaaminen yksinkertaisesti suoritetaan dippaamalla komponentti kumimaaliin tai sitten suditaan/suihkutetaan maali komponentin päälle.

Teippaaminen: helpot neliskanttisen muotoiset komponentit (pääasiassa vastaanottimet) voidaan myös teipata sähköteipillä. Teipataan vastaanotin kauttaaltaan teipin sisään siten, että kiinni olevat johdot pääsevät teipin alta ulos.

Servon roiskevedeltä suojaaminen: Servoille voidaan tehdä parannuksia vedenkestoon lisäämällä servon rattaiston puolelle vedenkestävää vaseliinia. Tämän lisäksi servojen joiden kuori koostuu kolmesta osasta (kansi-runko-pohja) suojausta voidaan parantaa avaamalla kuoria sen verran, että saumakohdissa oleviin tiivisterenkaisiin/-uriin saadaan sipaistua vaseliinia. Uudelleen kiristyksen jälkeen ylipursuava vaseliini vain pyyhitään pois. Tämän lisäksi on hyvä pujoittaa rasvattu o-rengas servoakselin päälle ennen servovarren paikalleen laittamista.

Ennen ajoa autosta on hyvä suojata laakerit laakeriöljyllä ja metalliosat esimerkiksi WD40 öljyllä.

Ajon jälkeen on tärkeää saada auto mahdollisimman nopeasti kuivaksi ja esim. irtolumi pois autosta ennen sen sisälle tuomista. Paineilmalla ja harjalla/sudilla saa helposti auton puhtaaksi. Tämän jälkeen auto olisi hyvä tuoda lämpöiseen kuivumaan. Auton ollessa kuiva (viimeistään muutama tunti sisääntulon jälkeen) tulee laakerit öljytä uudelleen ja hieroa metalliosat uuudestaan esimerkiksi WD40:llä. Tämän jälkeen auton voi nostaa varastoon odottamaan seuraavaa ajokertaa.

On hyvä muistaa, että kosteissa olosuhteissa ajaminen kuluttaa auton laakereita moninkertaisella vauhdilla ja lisää huoltotarvetta. Siksi emme suosittele kosteissa olosuhteissa ajamista ilman täydellistä varautumista auton huollon tarpeelle. Sama koskee myös elektroniikkakomponentteja. Veden kanssa tekemisiin joutuessaan suojatutkin komponentit kuluvat enemmän ja hapettumisen riski moninkertaistuu. Nopeudensäätimet lämpenevät sisältä aina ajaessa ja kondensiovesi aiheuttaa monesti toiminnallisia häiriöitä ja pahimmassa tapauksessa vaurioittaa elektroniikkakomponentteja.

Käytämme evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lue lisää yksityisyydensuojasta. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt ehdot.

OK